Ympäristö uutisia

Ympäristön tilan heikkeneminen siellä missä ihmisen toiminta sitä muuttaa

Suomen energiapoliitikasta puhutaan tänään

   Bullshitbutton

Metsähakkeen syöttötariffin leikkaus, kivihiilen korvaaminen ydinvoimalla seuraavien vuosikymmenien aikana lupaa pääministeri Aleksander Stubb eduskunnan debatissa tänään. Samaan aikaan ex. pääministeri Jyrki Kataista testattiin Suomen maksukyvyn ja säästölinjausten suhteen Euroopan komission istunnossa.

Yleiskuva molempia esiintyjiä kohtaan muiden edustajien suhteessa oli hyvin haasteellinen; Vastuita pyrittiin siirtämään muille ministereille salissa syntyneessä älymölössä. Hallituksen ulkopuolella olevien edustajien mieltä kuuluvasti rassaa Suomen energiapolitiikan linjaukset. Tästä Aleksander Stubbin mukaan vastuun ottaa ministeri Jan Vapaavuori.

Kuuluvasti myös Saksan edustajat samaan aikaan esittivät vastakysymyksiä Jyrki Kataisen ehdotuksille Euroopan komissiossa.

Mikä todella on ilmastopolitiikan merkitys nyt? Onko IPPC-paneelin merkitys korostumassa ja onko koko Suomen ilmastomuutokseen vähentävästi vaikuttavat toimet todella vaikuttavat?

Käyttämätön sähkö ei maksa mitään, eikä se myöskään saastuta. Tämä on ristiriidassa Aleksander Stubbin ilmoitukseen tämän päivän ryhmäpuheenvuorossa. Stubb ilmoittaa, että talouskasvu ei ole ristiriidassa ilmastomuutoksen kasvun kanssa.

Istuvat edustajat kaipaavat juuri tähän ristiriitaan lisävastausta Aleksander Stubbilta hänen siirtäessään vastuun energiasta Vapaavuorelle ja taloudesta ministeri Antti Rinteelle.

Kansa kaipaa myös selvyyttä tähän energiaratkaisuun yhtä lailla kuin jätevesiasetukseen.

Tämä kirjoitus on suoraan kopiota kyseisten henkilöiden haastattelusta.

-STSKK-

Advertisements

lokakuu 7, 2014 - Posted by | energia, kauppa, kehitysohjelma, kuntastrategia, ympäristönsuojelu, ympäristöoikeus | ,

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: